News banner
Jesse Piekiäinen | LuuppiSanomien toimittaja1.9.2024 klo 13.31

Tähtiluuppilainen Santeri Virtanen

Sisältö päivitetty: 1.9.2024 klo 13.32

Tähtiluuppilainen Santeri Virtanen


Mikä ihmeen Tähtiluuppilainen?

Tähtiluuppilainen on LuuppiSanomien juttusarja, jossa tutustutaan tarkemmin yhteen luuppilaiseen kerrallaan. Juttusarja on ilmestynyt tiettävästi ainakin vuodesta 2010, ja homma toimii siten, että esiteltävällä tähtiluuppilaisella on paitsi velvollisuus kertoa itsestään, myös valta päästä haastamaan seuraava haastateltava. Myös kysymykset koostuvat edellisten tähtiluuppilaisten valinnoista siten, että tähtiluuppilainen saa keksiä kaksi uutta kysymystä, jolloin kaksi ensimmäistä kysymystä putoavat pois ja kysymykset vaihtuvat koko ajan. Pysy kuulolla – koskaan ei voi tietää, kuka haastetaan seuraavaksi!

Tällä kertaa haastattelemme Santeri Virtasta, jonka Tähtiluuppilaiseksi haastoi Joonas Toimela. Edellisestä jutusta on toki jo hetken aikaa mutta nyt haastattelu on vihdoin täällä!

Kuka olet?

Olen Santeri Virtanen, luuppiurani olen aloittanut vuonna 2017 matematiikalla ja valmistumisen voi koodata seuraavasti [Valmistuminen = CurrentYear+1]. Käyn aina välillä salilla. Lisäksi vaikutan nykyään myös ammattiainekerho Pullonkaulalla. Minut löytää useimmiten Päärakennuksen kellarista kerhotiloistamme.

Minkä taruolennon haluaisit kohdata ja miksi?

Sen pedon josta eräs luuppilainen pyrki pääsemään eroon vessassa, kun halasi pönttöä eräässä tapahtumassa. Äänestä päätellen kyseessä aikamoinen taruolento, jolla voidaan pelotella fukseja.

Jos mukaasi nimettäisiin juoma, mitä siihen tulisi ja miten se valmistettaisiin?

Captain Morgan Black Spiced (2cl) ja Vihreä monsteri (2cl) shottilasiin. Ensiksi maistuu kapteenin merenkäynti ja sen jälkeen vihreä merihirviö nousee aalloista.

Mikä on intohimosi?

Age of Empires 2, melkein 25 vuotta kyseistä peliä takana.

Mikä on noloin asia, jonka olet tehnyt luuppiurasi aikana?

Vittu kun muistaisin :D

Mikä on lempiherkkusi?

Gambina-leivos – oululaisilta voi kysyä tästä herkusta lisää.

Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi ja miksi?

Japaniin luultavasti. Vaikuttaa kaupunkisuunnittelun ja julkisen liikenteen suunnittelun kannalta erittäin mielenkiintoiselta.

Jos voisit oppia mitä tahansa päivässä, mitä oppisit?

Ruotsi olisi valmistumisen kannalta paras. Uhrauksia pitää tehdä, muuten olisin valinnut lentämisen.

Paljon penkki?

Kakskyt euroo.

Kenet haluat haastaa seuraavaksi tähtiluuppilaiseksi ja miksi?

Nuutisen Akin. Missä Aki, siellä bileet - Yksikään opiskelijatapahtuma ei ole bileet ilman Akia.

Yhteistyössä