Heipä hei fuksit ja vanhemmat tieteenharjoittajat! Uutta lukuvuotta käynnistellään jo kovaa vauhtia. Varsinkin fukseille sisäistettävää tietoa on tullut viikon aikana varmasti todella paljon. Tässäpä siksi vielä lisää tietoa yliopistoyhteisön liikuntatoiminnasta.
Tärkein ensiaskel on maksaa SportUnin jäsenyys, jos et sitä Oilin kautta tehdyn lukuvuosi-ilmoittautumisen yhteydessä tehnyt. Maksuohjeet löytyvät SportUnin sivuilta. Suurin osa liikuntatoiminnasta tapahtuu SportUnin tiloissa, joten jäsenyys on käytännössä pakollista, jos mihinkään haluaa osallistua.
Luuppi käy joka maanantai 19:00-20:30 pelaamassa vaihtuvaa lajia Keskustan Atalpan palloilusalissa yhdessä keskustakampuksen ainejärjestöjen kanssa. Lukukauden vuorot aloitetaan nyt elokuun lopulla tai syyskuun alussa. Jos haluat valmistautua hyvissä ajoin, niin liity jo nyt liikuntavuorojen Telegram-kanavalle. Liikuntavuorot tulevat näkyviin myös Luupin tapahtumakalenteriin ja niistä ilmoitellaan Telegram-tiedotuskanavalla, kun aika on kypsä. Lisäksi tapana on ollut järjestää yksi lajikokeilu syksyisin ja keväisin. Syksyn toimintaa en ole vielä ehtinyt lyömään lukkoon, mutta todennäköisesti jotain jousiammuntaan, kiipeilyyn ja kaupunkisotaan liittyvää on luvassa.
Seuraavaksi lisätietoa jo aiemmin mainitusta SportUnista. SportUni on Tampereen yliopistoyhteisön liikuntapalvelu. Liikuntapalvelu tarjoaa erilaisia liikuntamahdollisuuksia, tärkeimpinä ryhmäliikunnat, kurssit, kuntosalipalvelut ja palloiluvuorot. Keskuksia on keskustassa (Atalpa), Hervannassa (Tamppi Areena ja Bommari), Kaupin kampuksella ja pian Hippoksessa. Keskuksista löytyy palloilu-, ryhmäliikunta- ja kuntosalit. Yliopisto-opiskelijalla on pääsy kaikkiin keskuksiin, joten ei muuta kuin valitsemaan itselle lähin tai mieluisin sijainti. Varapuheenjohtajamme Otso kynäili arvostelun kaikkien kampusten kuntosaleista LuuppiSanomien uusimmassa numerossa.
SportUnin erilaisista palloilumahdollisuuksista on tarkempaa tietoa täällä. Ryhmäliikunnan ohjeistus löytyy täältä sivulta ja tarjonta on täällä. Kursseista löytyy tietoa ja listaus tältä sivulta. Kurssit alkavat nyt syksyllä ja ne kestävät viikoista puoleen vuoteen. Ne vaativat ennakkoilmoittautumisen, ja yleensä maksavat pienen summan. Kurssi-ilmoittautuminen aukeaa 25.8., ja on auki 3.9. asti. Nyt on siis juuri oikea aika silmäillä kurssitarjontaa. Parhaimmistoa tällä hetkellä ovat käsilläseisonta-, spagaatti-, juoksu- ja uintitekniikkakurssit.
Yliopistolta löytyy eri lajeihin syventyviä harrastekerhoja. Keskustassa toimii Akateeminen mahti, jonka lajijaostoista löytyy tietoa heidän verkkosivuiltaan. Hervannassa toimii Teekkarien urheilu- ja voimailukerho, jonka jaostoja on listattu tänne.
Liikuntatoiminnasta on myös mahdollista saada opintopisteitä Liikuntatutori-kurssin kautta! Itse toimin tutorina koko Luupille, mutta kurssitoteutus mahdollistaa liikuntatutorina toimimisen omalle kaveriporukalle.
Kirjoittaja on Luupin liikuntavastaava.