Kuulumisia syksyn yritysexcursioilta

Solita-excu 6.10.

Marissa Lehtonen keräsi solitalaisten joukosta vanhoja luuppilaisia kertomaan nykyisille vinkkejä opiskeluun ja työnhakuun.

Syksyn excukauden avasi lokakuinen vierailu Solitan toimistolle. Exculla päästiin kuulemaan ura- ja opiskeluvinkkejä vanhojen luuppilaisten kertomana sekä tutustumaan Solitan kulttuuriin, ja tehtiinpä illan aikana (niin ikään luuppilaisen) Joni Hämäläisen johdolla pieni koodailuharjoituskin. Joni painotti Projektityön ja Innovaatioprojektin kaltaisten kurssien arvoa työnhaussa – kannattaa tehdä projektikurssin työ kunnolla, niin sitä esittelemällä saattaa päästä vaikka Solitalle töihin!


IT-Hekuman jatkosauna Reaktorin kanssa 18.11.

Helsinkiläinen Reaktor on keskittynyt järjestämään luuppilaisille lähinnä saunailtoja. Tällä kertaa reaktorilaisiin pääsi tutustumaan ensin päivällä TiTen järjestämässä IT-Hekumassa ja illalla vielä pidemmän kaavan mukaan Media 54 -saunalla.

Reaktorin rekrytointikoordinaattori Annina Piekkari havainnollisti piirroksellaan Reaktorin toiminnan monipuolisuutta. Bongaa kuvasta muun muassa Reaktor Academy, jonka hakuaikaa on jäljellä vielä tämä päivä!

Anni Janger  houkuteltiin saunalle IT-Hekumasta:

”Osallistuin Reaktorin järjestämään IT-hekuman jälkeiseen saunailtaan, joka järjestettiin luuppilaisille ja titeläisille [toim. huom. mukana myös Man@ger]. Päädyin saunailtaan juurikin IT-hekumasta, missä reaktorilaiset kutsuivat ständillään vierailleita opiskelijoita iltaansa. Ilta oli hyvin vapaamuotoinen, ja sisälsi paljon keskustelua niin reaktorilaisten, luuppilaisten kuin titeläisten kanssa, sekä saunomista, syömistä ja Reaktorin erittäin mielenkiintoisen case-esittelyn.

Keskustelimme porukassa paljon työnhausta ja sen vaikeuksista, oman ammatillisen identiteetin löytämisestä ja omien vahvuuksien valjastamisesta omaan ammatilliseen identiteettiin. Oli mielenkiintoista ja toisaalta myös hyvin lohduttavaa kuulla toisten kokemuksia siitä, kuinka työnhaku ja työn saaminen eivät tälläkään alalla aina ole niin helppoa, kuin mitä annetaan ymmärtää.

Kokonaisuudessaan ilta oli hyvin rohkaiseva, kannustava ja opettavainenkin. Reaktorista jäi hyvin positiivinen ja coolisti sanottuna fresh vaikutelma. Reaktorilaiset olivat mielestäni myös hyvin kunnioittavia juuri opiskelijoita kohtaan, ja antoivat hyviä vinkkejä työnhakuun ja ammatillisen identiteetin kehittämiseen aidosti omina itseinään. Kaikenlaiset yritystapahtumat ovat oikein tervetulleita – näitä siis lisää!”


Vincit Hackfest 2015 Hekuma Edition 19.11.

Luuppilaisille tarjoutui aivan viime tipassa mahdollisuus osallistua Vincitin vuotuisen hackfestin opiskelijaversioon. Ikäväksemme tapahtuma osui päällekkäin erotiikkasitsiemme kanssa, mutta löysipä silti joukko luuppilaisia tiensä Vincitille koodailemaan sekä tutustumaan uuteen, upeaan toimistoon.

Koodikerhon vetäjänäkin tunnettu Anni Moilanen päätyi tapahtumaan käytyään Vincitin kojulla jutustelemassa:

”Päädyin Vincitin hackathon-tapahtumaan juteltuani Vincitin edustajan kanssa IT-hekumassa. Hän kehotti minua saapumaan tapahtumaan, vaikkei tarkoituksenani varsinaisesti ollutkaan pyrkiä VINCIT HACKFESTeille. Otin kyllä mukaan projektityön, jota olisin voinut koodailla illan aikana, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen vei voiton. Juttelin Vincitin edustajien kanssa siitä, millaisia projekteja heillä on meneillään sekä verkostoiduin muiden alan opiskelijoiden kanssa. Ilta huipentui siihen, että pääsin kotiovelle asti Vincitin Teslan kyydissä.”


Gofore-excu 25.11.

Suomen kolmanneksi paras työpaikka Gofore järjesti luuppilaisille ja titeläisille rennon illanvieton, jossa päästiin tapaamaan nykyisiä goforelaisia, kuulemaan timanttisia uravinkkejä ja tutustumaan IT-alan yrityskulttuuriin.

Exculla saatat esimerkiksi oppia tähänastisen käsityksesi maailmanhistoriasta olleen varsin puutteellinen.

Edellinen Goforen järjestämä excu oli sisällöltään kovin asiapitoinen, mutta tällä kertaa meininki oli rentoa ja vapaamuotoista. Erkki Mattila kertoo excukokemuksestaan:

”Gofore järjesti Luupille ja TiTelle oivallisen excursion sekä saunaillan. Olin käynyt jo aiemmin tutustumassa yrityksen tiloihin Hämeenkadulla PaaS-illan aikana, mutta tällä kertaa pääsimme vierailemaan Siperiassa firman väliaikaisessa toimistossa. Alkuillasta goforelaiset viihdyttivät meitä visalla sekä erinäisillä hauskoilla skaboilla, kuten esimerkiksi lennokkiradalla. Myöhemmin siirryimme Media54:n saunalle nauttimaan virvokkeita sekä sosialisoimaan yleisestikin.

Illan aikana käytiin monta mielenkiintoista keskustelua teknologiasta, työskentelystä, työskentelystä, työhyvinvoinnista, sekä muista aiheista. Oli hauskaa kuulla, miten Goforella työntekijän omia toiveita kuunnellaan, kun hänelle etsitään uutta projektia – mikäli henkilö haluaa siirtyä vaikkapa web-ohjelmoinnissa frontendistä backendiin, hälle tarjotaan tähän erinäisiä keinoja.

Koska yrityksen edustajina oli pääasiassa nuorempia kehittäjiä, illan aikana tuntui korostuvan projektityökurssien merkitys työllistymisessä, sekä taitojen kartuttamisessa. Gofore on osallistunut TTY:llä projektitöihin useaan otteseen partnerina, joten oli valaisevaa kuulla heidän mietteitään aiheesta – projektityön tuloksena voi olla itse ohjelmiston lisäksi myös hyviä rekrytoitavia työntekijöitä.

Ilta oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja leppoisa, suosittelen käymään vastaavissa tapahtumissa.”

Luuppilaisjoukkue, kokoonpanonaan Erkki Mattila, Miika Laurikainen ja Elli Felin, kiilasi voittoon huikeassa Gofore-aiheisessa tietovisassa. Ykkössijalle joukkueen siivitti Erkin ansiokas tulkinta Wappuradiostakin tutusta Gofore-jinglestä.


Eivätkä nämä excut tähän lopu! Pysykää kanavalla, kevään aikana on luvassa yhteisiä tapahtumia ainakin Futuricen ja Goforen kanssa.